keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Kuulumisia

Helsingissä edelleen ollaan ja ainakin vielä ensi viikko täällä menee. Sen jälkeen alkaakin olla kyseenalaista, kannattaako Jorviin enää edes lähteä, kun takaisin on joka tapauksessa tultava viimeistään pääsiäisenä. Toisaalta tähän on aika hyvin nyt sopeutunut ja erityisesti myös Enni on sopeutunut. Kohta viikko jo takana hyvin nukuttuja öitä. Aamuisin täällä on vastassa iloinen vauva. Matka tänne on pitkä, mutta ehkä sen kestää kun tietää, että pian pitäisi alkaa helpottamaan.

Viikonloppuna oli varauduttu jo tyhjentämään Ennin vatsasta ylimääräinen neste, mutta yllättäen Ennin painonnousu pysähtyi ja paino kääntyikin laskuun. Ei siis tarvinnut tehdä ylimääräisiä reikiä vatsaan. Lääkäritkin olivat ihmeissään, mutta hyvä näin. Ensi maanantaina on edessä kuitenkin dialyysikatetrin laitto ja nyt näyttää siltä että sinne asti hyvin pärjätään ilman sen kummempia tyhjennyksiä.

Olemme saaneet käydä myös kotona, mikä tietysti on ihanaa. Rytmi on ollut sellainen, että Enni on ehtinyt kotiin noin viideksi tunniksi iltapäivällä. Lisäksi mummi ja vaari ovat olleet paljon apuna ja muun muassa sunnuntaina saatiin miehen kanssa molemmat jäädä aamulla kotiin, kun he tulivat sairaalaan 'aamuvuoroon'. Viimeiset kaksi iltaa he ovat myös hoitaneet Ennin viemisen ja 'iltavuoron' sairaalassa. Lisäksi tietysti ovat olleet apuna isompien lasten kuskaamisessa. 

Tänään on sairaalapäivä. Ihan vaan siksi, että iltapäivällä tehdään ultraäänitutkimus, jonka jälkeen vasta voitaisiin lähteä kotiin. Kotiaikaa jäisi niin lyhyesti, ettei sen takia kannata ajella ees taas. Taidan käydä sen sijaan vaan haistelemmassa kevättä Helsingin kaduilla Ennin kanssa. Koitan ottaa tämän sairaalapäivän vähän levon kannalta, kun ei tarvitse huolehtia kotitöistä. Ennin nukkuessa voi huoletta vähän itsekin huilata. Saatiin juuri myös uusia leluja huoneeseen ja tutkaillaan niitä kunhan Enni herää päikkäreiltään. Aamusta jo ehdittiin käydä pesulla, puhdistaa katetrin juuri ja muuta pientä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti