Ennillä vaihdetaan taas asteittain maitoa, koska neiti ei ole kasvanut toivotulla tavalla. Viimeiset viikot on lähinnä taisapainoiltu turvotusten kanssa, mutta varsinaista kasvua ei ole saatu aikaiseksi. Enni painaa tällä hetkellä noin 6,2 kiloa. Seitsemään kiloon on tällä kasvuvauhdilla matkaa...
Sairaalaoloista huolimatta onnistuin ylläpitämään imetystä ja maidontuloa parin kuukauden ajan ihan alkuun, joten Enni meni täysin (ravintolisillä täydennetyllä) rintamaidolla marraskuulle. Kunnes teki täysstopin rinnasta syömiselle. Mikään ei auttanut, vain pullo kelpasi. Samanaikaisesti oltiin jumissa ULS:ssa Ennin sydämen takia. Stressi, väsymys ja Ennin syömälakko stoppasivat aikalailla seinään maidontulon, joten rintamaidon lisäksi alkoi saada Nan:ia. Korvikkeen määrä nopeasti lisääntyi, jouluun asti koitin pumppaamalla saada maidontuloa ylläpidettyä, mutta lopulta luovutin. Liian stressaavaa ja olisi pitänyt pumpata kellon ympäri kolmen tunnin välein.
Rintamaidosta luopumisen jälkeen Enni siirtyi asteittain Nan:ista Infatriniin, joka aiheutti alkuun hirmusti mahavaivoja. Siirtyminen osui muutenkin samaan aikaan kuin kiinteiden maistelun aloitus, joten varmaan kaikesta uudesta johtuen maha oli kipeä ainakin viikon.
Eilen aloitettiin uusi maito, Minimax. Päivä meni hyvin, eikä mitään mahaoireita sen kummemmin tullut. Yö sen sijaan oli mennyt huonosti. Yhdestä eteenpäin Enni oli ollut rauhaton ja itkuinen ja nälkäisen oloinen. Aamulla jatkoi samaa rataa, oli aivan väsynyt muttei sustunut nukkumaan. Maidon saatuaan levottomuus vain jatkui, ja annoin vielä 2/3 purkkia hedelmäsosetta ennen kuin suostui rauhoittumaan päiväunille.
Kotonakin neiti oli jo kahden tunnin kuluttua maidosta taas nälkäinen, vaikka syömisväli pitäisi pitää vähintään kolmessa tunnissa. Ennin maidot on laskettu niin, että vuorokauteen mahtuu seitsemän maitoateriaa. No, jälleen soseiden avulla sain suostuteltua nukkumaan. Söi jopa inhoamaansa ruokasosetta paremmin kuin koskaan ja hedelmäsosetta päälle.
Nähtäväksi jää, tasoittuuko tilanne. Enni ei niinkään tunnu mahavaivaiselta, mutta nälkäiseltä kylläkin. Eikä kai vauvaa voi nälässä pitää? Jospä tämä on se hetki kun saadaan uusia makuja uppoamaan neidin kurkusta alas, kun on tarpeeksi nälkäinen.
Minimaxin määrää nostetaan nyt päivittäin, kunnes viidentenä päivänä Infatrini jää kokonaan pois. Ihanaa tasapainoilla nälkäisen vauvan kanssa kuuden tunnin yöunilla, mutta sehän on sitä normaalia... vaikka normaalia vauvaa ei kyllä tarvitsisi nälässä pitää. Joskus tämä kellon ja nesterajoitusten kanssa eläminen on hiukkasen raskasta.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti