Blogissa on ollut jälleen hiljaista. Tuntuu, ettei aika eikä varsinkaan voimat riitä mihinkään ylimääräiseen, kun pakollisestakin suoriutuu rimaa hipoen. Ennin kanssa kotona sujuu hyvin, mutta huonot yöt verottavat ja vievät voimia. Terveyshuolet ja väsymys ovat tehneet elämästä selviytymistä.
Eilen isommilla lapsilla alkoi arki, eskarilainen siirtyi ekaluokalle ja tokaluokkalaisesta tuli kolmasluokkalainen. Enni tuli yöksi punasolutankkaukseen Uuteen lastensairaalaan osastolle, tuttuun huoneeseen numero 22. Täällä nyt odotellaan Ennin heräämistä, nukkuu kuin tukki!
Hassua miten tänne tullessa tuntuu, että tulisi kotiin. Niin paljon tässä huoneessa on istuttu. Pitkiä minuutteja, tunteja, päiviä, viikkoja. Kuukausia. Olin varautunut jäämään itsekin yöksi, mutta erinomaisen hoitajatilanteen vuoksi päätin lopulta lähteä kotiin nukkumaan Ennin nukahdettua. Ennillä oli oma hoitaja koko yön, ja koko osastolla vain kolme lasta. Tottakai omantunnon ääni kolkutteli takaraivossa, mutta oma väsymys on sen verran kova, että vaiensin sen ja päätin tarttua yllättävään mahdollisuuteen nukkua. Tiedän, että se oli paras ratkaisu. Ennin yö oli sujunut hyvin, mitä kotona ei tapahdu ja itsekin sain aika lailla putkeen nukuttua. Ja aamulla Ennin uni jatkui edelleen kun tultiin puoli kahdeksan aikaan huoneeseen, joten liekö tuo edes tajunnut olleensa "yksin".
Tässä huoneessa vietimme myös viime viikolla yhden päivän dialyysiin liittyvissä tutkimuksissa, ja oikeastaan hyvä, että täällä tulee käytyä niin pysyy Ennillä paikka mielessä. Aikanaan uuden munuaisen saatuaan Enni tulee viettämään täällä useamman viikon, ei ehkä tässä huoneessa, mutta osastolla.
Enni painaa nyt reilu kahdeksan kiloa, kasvua ja kehitystä on kivasti tullut dialyysin aikana. Liikkumista harjoitellaan, tällä hetkellä pyörii sujuvasti joka suuntaan, mahallaan liukkaalla lattialla pakittaa ja vähän tuettuna istuu tukevasti. Villkuttaa, päristää, pyörittää päätä ja irvistää. Kylpemään on päässyt ja lämpimästä vedestä tykkää ja on kaikesta kiinnostunut. Ikäänsä kuuluvasti on alkanut myös vierastaa, erityisesti tummapiirteisiä ihmisiä meillä kotona.
Elinsiirtoa edeltävät tutkimukset on aloitettu, viime viikolla tehtiin pään EEG-tutkimus (josta Enni ei yhtään tykännyt). Tulossa on monenmoista röntgeniä, hammaslääkäriä, silmälääkäriä, tutkimusta jos jonkinmoista. Lisäksi käydään viikottain verikokeissa ja vastaanotoilla, dialyysiin, lääkitykseen ja ravitsemukseen tehdään muutoksia labrojen ja kasvun myötä ja seuranta kaikin puolin on tiheää. Fysioterapeutti käy meillä kotona. Hyvissä käsissä ollaan. Väsymyksen kun saisi hallintaan jollain keinolla, mutta onko se vasta uusi munuainen joka sen korjaa, ei tiedä.
