Kolme kuukautta siirrosta

Ollaan Helsingissä. Näin se aika rientää. Tasan kolme kuukautta on kulunut siitä, kun Enni sai itselleen toimivan munuaisen ja nyt on kolmen kuukauden kontrollin aika. Hurja matka on tultu kaiken kaikkiaan siitä syksyisestä päivästä, kun tieto Ennin vakavasta sairaudesta iskettiin meidän eteemme. Tuntuu, että ollaan tavallaan sillä samalla synnytysreissulla edelleen. Siitä päivästä ei enää ole ollut paluuta siihen, mikä ennen oli normaali. Monta tilannetta ja mutkaa vaihtaisin pois, vaikka varmasti jokaisesta koettelemuksesta on tarttunut paljon oppia matkaan. Kaiken tuskan ja kärsimyksen mitä pieni viaton Enni on matkallaan saanut kestää, ottaisin pois jos se vaan mitenkään olisi mahdollista.

Eihän se tietenkään mahdollista ole. Ja niin tänäänkin sydäntä raastoi kun aamun ensimmäisenä oli listalla kanyylin laittaminen. Ihan perusjuttuja, mutta niin se vaan neljännellä yrityksellä vasta saatiin. Kyllä sitä meinaa äidilläkin itku tulla, niin kurjaa se pienen ihmisen pistäminen on. Ja kun itse saa kaikki voimansa käyttää potkivia jalkoja ja rimpuilevaa pientä ihmistä pidellessä, kun ymmärrys ei vielä riitä siihen, että paikallaan pysyminen siinä tilanteessa olisi paras kaikille. Ihan konkreettisesti siinä tilanteessa vuodatetaan verta, hikeä ja kyyneleitä.

Mieleeni on painunyt myös muistikuva siitä tilanteesta, kun kanyylin laiton yhteydessä siirron jälkeen leikkaushaava repesi auki. En tiedä lakkaako se ikinä kummittelemasta, vaikka tiedän, ettei sellaista nyt voi tapahtua. 

Kanyyli saatiin tällä kertaa paikalleen heräämössä anestesialääkärin laittamana. Ja se on onneksi toiminut nyt koko päivän, vaikka sitä tiuhaan on käytettykin. Tänään on siis ohjelmassa ollut verinäytteitä iso liuta ja munuaisen ultra. Tähän mennessä ei mitään huolestuttavia tuloksia ole korviini kantautunut. 

Iltapäivällä tavataan vielä puheterapeuttia ja toimintaterapeuttia. Puheterapeuttia syömiseen liittyen ja toimintaterapeuttia arvenhoitoon liittyen. Yöksi saadaan lähteä onneksi kotiin, mutta huomenna aamulla on heti kahdeksalta salivaraus, ja saatan taas pienen ihmisen unten maille, tällä kertaa koepalan ottamista varten. Huomenna tänne on jäätävä myös yöksi, mutta toivottavasti kaikki sujuu ongelmitta ja munuainen todetaan täydellisen toimivaksi ja päästään lauantaina heti aamupäivästä jatkamaan meidän kesäisiä puuhia kotiin. 

Tämä kontrollireissu on taas yksi askel kohti meidän tulevaa normaalia elämää. Eräänlainen tärkeä etappi. Täältä lähdetään eteenpäin taas uusin ohjein, itse lähinnä odotan sitä että päästään vähentämään nesteitä. Nämä kolme kuukautta Enniin on pumpattu nestettä jäätävät määrät terveeseen lapseen verrattuna. Varmaan muitakin muutoksia tulee, olettaen tietenkin että kaikki on hyvin. Ja ulkoisestihan Enni voi erinomaisen hyvin.

Nämä sairaalapäivät vaan muistuttavat aina siitä, miten pienestä kaikki kuitenkin on kiinni. Nyt täällä ollaan siksi, että halutaan varmistua, että kaikki todella sujuu. Mutta meidänkin kohdalla hyvin todennäköisesti tulee vielä päivä, kun täällä ollaan siksi, että joku asia ei sujukaan.