Rankka reissu ja paluu arkeen

Marraskuu. Pimeys tuli ikään kuin yllättäen sillä aikaa kun taisteltiin sairaalassa Ennin vatsapöpön kanssa. Nyt olemme kaikki vihdoin kotona ja arki on vähitellen taas asettumassa uomiinsa. Mutta pitkä ja tuskainen matka tähän pisteeseen taas tarvottiin, eikä ihan varmaa ole vieläkään, onko taistelu täysin voitettu.

Viime viikolla saatiin vihdoin kiinni taudinaiheuttaja. Siihen mennessä Ennin taistelu oli jatkunut jo kaksi viikkoa. Taudinaiheuttaja ei ollut virus, se ei ollut bakteeri vaan se oli alkueläin, jonka tartuntalähde jäänee mysteeriksi. On mahdollista, että Enni sai tartunnan autostani tai pihasaunalta, joihin hiiret olivat päässeet sisään. On mahdollista, että se on tullut koiran mukana, puistosta, hiekkalaatikolta, kengänpohjasta, saastuneesta elintarvikkeesta tai joltain toiselta ihmiseltä. Taudinaiheuttaja on nimeltään cryptosporidium, ja muun muassa THL:n sivuilla mainitaan, että vastustuskyvyltään heikentyneillä henkilöillä, kuten elinsiirtopotilailla tauti voi olla vakava, jopa henkeä uhkaava. En tiedä oliko tauti Ennin kohdalla henkeä uhkaava, koska olimme hyvässä hoidossa osastolla. Mutta jos ei olisi lähdetty päivystykseen, tillanne varmasti olisi ollut toinen. Toisaalta ei meille olisi tullut mieleenkään olla lähtemättä, joten en halua ajatella, että Ennin elämä olisi ollut vaarassa.

Sen verran rankka tauti oli, että todellakaan en halua kokea sitä uudelleen. Näin ollen auto on nyt perusteellisesti puhdistettu, penkit pesty ja pinnat pyyhitty useampaan kertaan ja hiirenkarkottimet hankittu sekä autoon että pihasaunalle. Kotona on hysteerisesti pesty käsiä ja käytetty hanskoja jokaisen vaipanvaihdon yhteydessä ja ruokaa laittaessa. Yksi vessa on pyhitetty kokonaan itselleni, sillä sain oireita vielä uudelleen viikko edellisten oireiden alkamisesta. Myös äitini sairastui hoidettuaan Enniä sairaalassa. Muut ovat toistaiseksi pysyneet terveinä.

Nyt on menossa kolmas täysin oireeton päivä, sekä minulla että Ennillä. Toivotaan, että oireet pysyvätkin poissa. Vähitellen Enni alkaa olla oma iloinen ja touhukas itsensä. Koville se otti kyllä, vielä kotiutuessaan viime perjantaina pieni oli apea ja totinen, eikä suostunut kävelemään ilman itkua metriäkään. Myös oikea käsi pysyi ensimmäisen vuorokauden täysin käyttämättömänä, se kun oli ollut koko sairaalareissun paketissa kanyylin takia. Ihmeellistä muuten, samainen päivystyksessä laitettu kanyyli pelasi koko reissun ajan! Kävely ei vieläkään ole yhtä sujuvaa kuin ennen sairastumista, mutta käsi toimii jo moitteetta. Eikä käveleminenkään aiheuta enää itkua, vaan sinnikkäästi pikkuinen touhuaa ja puuhaa. Jostain syystä Ennin vatsa turpoaa edelleen iltaa kohden ja olo käy vähän tukalammaksi, liekö ilmaa jotenkin poikkeuksellisen paljon. Huomenna kyselen asiaa taas lääkäriltä, kun hän soittaa labratuloksista. 

Mutta tämän jälkeen voi taas todeta, että on tuo pieni ihminen todellinen supersankari. Sinnikäs ja niin urhea. Sairaala-aikaa edelleen muistellaan ja selvästi prosessoidaan pienessä päässä, mutta onneksi oma koti ja tutut puuhat kotona vievät suurimmaksi osaksi jo ajatukset kivempiin juttuihin. Jos jotain hyvää, niin Ennin ruokahalu on ollut huomattavasti parempi kuin ennen sairastumista ja syödyt määrät suurempia. Ehkä tuo ottaa nyt kiinni kaiken menetetyn. Myös aamupala ja välipala, jotka aiemmin eivät koskaan maistuneet, ovat nyt uponneet hyvin. Toivotaan, että se on pysyvää.