Hammaslääkärissä ja sen sellaista

Ei tullut sairaalavapaata helmikuuta, mutta ei se haittaa. Ihan hyvin sopi meille ULSin hammaslääkärikäynti, joka järjestyikin nopealla aikataululla jo heti perjantaille, kahden yön päähän siitä kun olin soitellut hammaskivusta Taikaan. Oli kiva katsella ykköskerroksen kaloja ja kuulla Ennin kysymys "miksei mennä labraan?" ja vastata siihen että nyt ei tarvitse ja kävellä vaan labran ohi!

Niin mahdottoman reipas pieni ihminen hammaslääkärin penkkiin istui. Äidin sylissä toki, mutta antoi tutkia ja katsoa, vaikka kovasti pelotti. Sama mukava hammaslääkäri laittoi joulukuussa Ennille nukutuksessa "hopeahampaat" alas taakse, ja nyt sovittiin kontrolli kesän alkuun. On mahdollista, että ylähampaisiin tarvitaan samanlaiset kuoret, kunhan ovat kokonaan puhjenneet.

Hampaista tai suusta ei löytynyt ongelmaa, niin kuin epäilin, syy levottomiin öihin oli ylös puhkeamassa olevassa takahampaassa. Todennäköisesti yölevottomuus pitkittyi siksi, että Ennin ikenet ovat lääkityksestä johtuen vähän paksummat kuin lapsilla ilman kyseistä lääkitystä, joten hampaiden läpi puhkeaminen on vähän pitempi prosessi. Viime yö oli vihdoin katkeamaton, ja tänään kurkistin suuhun ja olin näkevinäni hampaan jo pääosin puhjenneen. Eikä ollut kuulemma kipeä kun harjalla kokeilin pesun yhteydessä. Olemme siis ehkä voittaneet tämän hammastaistelun.

Muitakin voiton merkkejä on ollut näkyvissä, nimittäin joinain aamuina on ollut aivan kuiva vaippa! 10 tunnin unet eikä yhtään pissaa! Kotona pärjätään jo ilman vaippaa ja melko vähän vahinkoja sattuu. Isomman hädän tuo tosin haluaa edelleen tehdä vaippaan, ja siihen onkin sitten ihan omat rituaalit...

Juominen on myös edennyt, kolmesta neljään desiin menee nyt suun kautta. Lähinnä mehua, mutta myös vettä. Lääkkeet olen myös nyt muutamaa lukuunottamatta antanut suuhun hereillä ollessa, enkä usko niistä koituvan ongelmaa. Enni on hyvin lahjottavissa xylitol-pastilleilla.

Mielenkiintoista nähdä, päästäänkö ensin eroon letkusta vai vaipasta. Molempien kohdalla eletään nyt jonkunlaisessa murrosvaiheessa.

Hyvänä asiana tähän helmikuuhun Enni on saanut myös uuden kaverin, tai "paverin" niin kuin Enni itse asian ilmaisee. Ollaan kaksi kertaa treffattu ulkona muskarikaveria, joka asuu lähellä. Ihana saada Ennille kontakteja muihin pieniin, enkä kyllä itsekään ole liian paljon ihmisiä viime aikoina tavannut. Koska korona.

Helmikuun mietteitä

Jostain syystä tammikuu oli synkänpuoleinen. Tiedän sen osittain juhtuvan koronarajoituksista ja turhautumisesta niiden edessä. Kun vuosi takaperin koronasta alkoi häilyä merkkejä, ei kukaan varmasti osannut aavistaakaan, millaisia muutoksia se toisi ihmisten elämään, missä laajuudessa ja miten pitkäksi aikaa. Tätä poikkeustilaa maailmanlaajuisesti on eletty pian vuosi. Se turhauttaa. Se turhauttaa siksi erityisen paljon, että meidän elämässä samankaltainen poikkeustila on alkanut jo puolitoista vuotta sitä ennen. Nyt kun Ennikin muuten olisi jo melko vapaa tekemään ihan normaaleita juttuja, kulkemaan mukana kaupoissa ja ravintoloissa, kyäilemään kavereilla ja käymään kerhossa, on kaikki tällaiset asiat kiellettyjä, koronan vuoksi. Kerhot ja muskarit on tauolla, ja pikkulapsiperheitä uskalletaan tavata lähinnä ulkona. Enni on käynyt viimeksi kaupassa ehkä marraskuussa 2019, ennen kuin pääsi listalle odottamaan munuaista.

Vaikka onhan nämä koronarajoitteet silti meidän elämässä aika pientä verrattuna siihen millaisia rajoitetta meillä on ollut vuosi tai kaksi vuotta sitten. Kun joka hetki jaksaisi muistaa sen, ei ehkä vajoaisi niin synkkiin mietteisiin. Vuosi sitten tehtiin Ennille dialyysiä, viimeisillä voimilla tahkottiin niitä unettomia öitä ja kellontarkkoja päiviä dialyysin ja letkumaitojen ja lääkkeiden määrittämässä rytmissä. Kaksi vuotta sitten ajettiin ees taas sairaalan ja kodin välillä joka päivä. Joka päivä. Nyt saadaan kuitenkin olla kotona. Elää omassa rytmissä ja ulkoilla vapaasti.

Silti en malta odottaa sitä aikaa, että voidaan alkaa taas elää normaalia elämää. Siihen saakka täytyy vaan jaksaa. Helmikuu on onneksi tuonut mukanaan auringonvalon ja kivan kirpeät ulkoilukelit. Ollaan ihmetelty jäätaidetta, potkukelkkailtu ja menty lenkille milloin pulkalla ja milloin kelkalla. Isompien kanssa on käyty luistelemassa ja he ovat pääseet hiihtämään. Mieli seikkailee silti jo kesään, silloin on kaikki paljon helpompaa. 

Helmikuu on näillä tiedoin meillä sairaalasta vapaa kuukausi, ihmeellistä. Seuraavana on vuorossa siirteen vuosikontrolli maaliskuussa, ellei sitä ennen jotain muuta ilmaannu. Tänään tosin soittelin vaihteeksi ULSiin, kun Enni on nyt valitellut hampaitaan, mutta saattaa olla, että kipu johtuu puhkeamassa olevista ylätakahampaista. Panadol viimeisen iltalääkkeen yhteydessä on rauhottanut öitä. Joulukuun alussa Ennin hampaita korjattiin ja alas taakse asennettiin nukutuksessa hopeanväriset kuoret. Voi olla että sama on edessä ylähampaillekin. Joillakin CNF-lapsilla sairaus aiheuttaa hampaisiin kiillevaurioita, ja Ennin vauriot alhaalla takana olivat ainakin pahat. Toivon totisesti, että pysyvät hampaan ovat sitten aikanaan hyvässä kunnossa. Lääkäreiltä ei ole oikein saanut yhteneväistä vastausta niiden kohtalosta.

Verenpainelääkityksen annosta nostettiin tammikuussa, mutta nyt se palautettiin takaisin aikaisempaan. Voi olla, että annostuksen nosto oli turhaa, sillä siihen asti olin aina kotosalla mitannut Ennin verenpaineet jalasta, mutta kävi ilmi, että Enni on ehkä ylittänyt jonkun kasvun rajan, sillä jalasta mitattuna paineet on jotain aivan muuta kuin kädestä. Paljon paljon korkeampia siis. Niinpä siirryin mittaamaan kädestä, vaikka se hieman enemmän häiritsee ja havahduttaa nukkuvaa Enniä. Näin saadaan ehkä kuitenkin mitattua luotettavammin. 

Kaikin puolin muuten Ennillä sujuu hyvin. Kerhon alkamista odotellaan, jospa maaliskuussa. Tuntuu, että tuo kaipaisi jo kavereita ja puuhaa enemmän, vaikka hyvin tuntuu kotonakin touhua riittävän koko päiväksi. Onneksi on myös isommat sisarukset, joiden kanssa Enni voi turvallisesti harjoitella sosiaalisia taitoja. Mutta tekisi hyvää päästä harjoittelemaan muidenkin kanssa ja ymmärtää, ettei kaikkia voi lyödä tai kaikille huutaa samalla lailla kun sisaruksille.