Päiväkotiin

Tänään koitti se ihmeellinen päivä, kun Enni jäi ensimmäistä kertaa yksin päiväkotiin. Tämä ensimmäinen päivä ei ole pitkä, vaikka nämä tunnit täällä pitkiltä tuntuvatkin. Olen ollut kotona, siivoillut, hoitanut pieniä yksittäisiä asioita, paperihommia, ajanvarauksia ja sen sellaista. 

Maanantaina ja tiistaina käytiin ulkoilemassa aamupäivät päiväkotiryhmän kanssa ja eilen torstaina oltiin ensimmäistä kertaa myös sisällä päiväkodissa; Enni oli mukana aamupäivän touhuissa ja ruokailemassa, ja kun muu ryhmä valmistautui päivälevolle, me lähdettiin Ennin kanssa kotiin. En tiedä kummalle meistä tämä on ollut jännittävämpää. 

On ihmeellistä, että nyt ollaan tässä. En kuitenkaan ajattele päiväkodin aloitusta jännittävänä sen takia, että Enni ei ole ihan kuin muut, vaan siksi, että hän on ihmisenä, lapsena, ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa hänen on pärjättävä suuren ryhmän mukana vieraiden aikuisten ohjaamana. Pientä harjoitusta saatiin kesän perhekurssilla, mutta ei se toki ollut mitään päiväkotiin verrattavaa. En muista, miltä isompien lasten päiväkodin aloitus tuntui, mutta ei varmasti yhtä jännältä kuin tämä nyt, kun he aloittivat taipaleensa pienessä päiväkodissa ja yhdessä, toinen jo isona nelivuotiaana ja toinen pienempänä, mutta reippaana kaksivuotiaana. Aamuisin jätin molemmat samaan paikkaan, samaan ikkunaan vilkuttamaan. Enni menee nyt yksin ja suureen päiväkotiin, jossa lapsia on moninverroin tuohon isompien päiväkotiin verrattuna. Mutta mikä tärkeintä, Enni menee kuin kuka tahansa muukin yksin menevä. Ei erotu joukosta millään lailla. Omassa ryhmässään hän on kaikkein nuorin ja varmasti kaikkein pieninkin, mutta uskon sen olevan pelkästään hyvä asia, sillä isompien kanssa hän on tottunut touhuamaan. Ja isommat lapset varmasti huolehtivat myös siitä, että pieni Enni pääsee päiväkodissa alkuun.

Ensi viikolla  Ennille tulee neljä päiväkotipäivää, jotka pidän kuuden tunnin mittaisina. En vielä ensi viikolla itse ole töissä, vaan harjoittelemme uutta arkea vähän hitaammin. Ja toki itselläni on lista asioita, jotka haluaisin saada tehtyä kun talossa on rauha maassa. Liikaa ei ehkä kannata odottaa tätä ihmeellistä "omaa aikaa", kun meidän tuurilla tässä tulee takuulla jotain, joka sotkee suunnitelmat. Meidän perheeseen syksyn ensimmäinen flunssa rantautui heti viimeisen lomareissun perään viikko ennen koulujen alkua, ja on ollutkin tosi sitkeä flunssa. Itselläni edelleen yskää, vaikka flunssa alkoi jo reilusti yli viikko sitten. Isommat onneksi tervehtyivät koulun alkuun, mutta meillä aikuisilla ottanut vähän kovemmalle. Enni ihmeen kaupalla on säästynyt, vähän jotain aamukröhää ja yskähtelyä on joinain öinä ollut, mutta siinäpä hänen flunssansa. Täytyy toivoa, että syksyn flunssakiintiö olisi meidän perheen osalta nyt sitten täynnä, mutta nähtäväksi jää.