Kesä oli ja meni

Kovin kaukaiselta tuntuvat ne ajat, jolloin elämä pyöri täysin Ennin sairauden ympärillä. Nyt olen ollut jo vuoden työelämässä. Miten äkkiä aika onkaan mennyt. Ja miten äkkiä meni kesä.

Ja olipa se melkoisen sairasteluntäyteinen. Ei montaa hetkeä kesään mahtunut, että oltaisiin kaikki oltu terveitä. Kevätjuhla meni sivu suun silloiselta kolmosluokkalaiselta flunssan takia ja kevätjuhlapäivänä sairastui silloinen vitosluokkalainen. Nuo sairastelut pian painuivat taka-alalle kun seuraavana päivänä Ennillä alkoi ripuli. Oli sunnuntai, ja maanantaina kävin ensimmäisen kerran Ennin kanssa päivystyksessä. Sitten keskiviikkona. Ja sitten torstaina. Silloin jäätiin osastolle. Pari yötä siellä meni, tipassa. Kotiinpääsyn jälkeen toipuminen otti vielä useamman päivän. Rotavirukseksi paljastui. Rankka sairaus tuokin Ennille, ja meille. Palauti mieleen dialyysiajan oksentelut ja oksennusten korvaaminen.

Omien terveysongelmiensa vuoksi mies kävi seuraavalla viikolla päivystyksessä, josta sitten toi mukanaan koronan. Ensin sairastui hän, sitten perään minä. Enni säästyi ja isommat olivat sopivasti isällään, joten säästyivät hekin. Sen sijaan kesän aikana Enni kävi pariin otteeseen korvien imuroinnissa ja kertaalleen siskonsa mukana korvalääkärillä siksi, että Ennin silmä oli muurautunut umpeen. Mikä lie silmäluomen tulehdus. Siskollaan samanaikaisesti korvatulehdus. 

Veli puolestaan sai flunssan melkein heti oman kesälomani alkuun heinäkuussa. Oma lomani kului puoliksi myös itse sairastaessa, kun sain koronan perään mykoplasmabakteerin aiheuttaman infektion, joka lopulta lähti vasta antibiooteilla. Paranin sopivasti ennen kuin palasin töihin.

Että mahtuihan siihen kesään pöpöjä. Eikä ole helpottanut syksyn myötä tietenkään. Joku perheestä on koko ajan flunssassa. 

Mutta mahtui siihen kesään muutakin. Puuhamaata, Särkänniemeä, asuntovaunumatkaa, Linnanmäkeä, mökkeilyä, jalkapalloa, uimista, koiramaisia touhuja, mustikoita. Kaikenlaisia kesäjuttuja. 

Nyt ihan kiva olla syksyssä, vaikka aamut on väsymyksestä takkuisia ja iltaisin pimeys tulee yhä aiemmin. Ei se mitään, päivä kerrallaan eteenpäin. 

Kohti kesää

Näin on taas aikaa kulunut edellisestä kirjoituksesta. Arki on ollut sen verran hektistä töiden, lasten koulun ja harrastusten, kotipuuhien ja kaikenmaailman muiden menojen kanssa, ettei taas ole tullut palattua tänne. Elämä rullailee tasaisen kiireisesti. Tämä toukokuu on aina täynnä kaikenlaista ylimääräistä ohjelmaa jo ihan lähestyvien lomienkin vuoksi. 

Minut on pitänyt kiireisenä myös uusin perheenjäsenemme, ihana pieni riiviö huskyvauva Viiru. Viiru ei ole ihan puhdasrotuinen husky, vaan lisämausteena on ripaus alaskanmalamuuttia ja samojedia.  Viiru haettiin kotiin joitain viikkoja sitten. Ehkä elämä on alkanut sen verran tasaantumaan että nyt oli karvavauvalle tilaa, varsinkin kun viime kesänä jouduttiin luopumaan edellisestä koirasta. Ennistä ja Viirusta on tulossa aikas hyvä tiimi.

On tähän kevääseen mahtunut sairastelujakin ihan mukavasti. Vähän väliä on joku lapsista ollut kotona ja saanut aikatauluttaa elämää uusiksi sairastelujen tiimoilta. Ennikin ollut flunssan takia poissa päiväkodista aika paljon. Itse olen koittanut siinä sitten revetä töihin ja sairastuvan ylläpitoon ja venynyt välillä kaiken maailman suorituksiin saadakseni paketin pidettyä kasassa. Etätyö mahdollistaa lapsenkin kanssa työskentelyn, vaikken tiedä sitten, onko se sitä kaikkein tehokkainta työaikaa. Kynnys on ollut korkea jäädä pois töistä lasten sairastelujen vuoksi, tai lähinnä nyt Ennin, koska muut jo kyllä pärjäävät kotona itsenäisestikin. Jotenkin on kuitenkin keväästä selvitty. Mummista ja vaarista on ollut iso apu myös näinä sairastelujaksoina, kun ovat osittain hoitaneet Enniä. Välillä Enni on ollut poissa päiväkodista myös siksi, että ryhmässä on kiertänyt korona tai vatsatauti. 

Jonkun vatsatautipöpön tuo siitä huolimatta sai päiväkodista, mikä tietysti pelästytti. Varsinkin kun se iski lomamatkalla Lapissa. Ehdin jo pelätä pahinta ja etsiä kaikki mahdolliset tarvittavat päivystysnumerot ja miettiä suunnitelman sen varalle, että ei pärjätä kotikonsteilla, mutta onneksi pöpö meni ohi nopeasti. Liian kamalana muistona kummittelee päässäni toissasyksyinen ripuli ja sen tiimoilta osastolla vietetyt viikot. Ei kiitos sellaista enää, ikinä.

Isommilla on koulua jäljellä enää pari viikkoa. Ennin loma alkaa juhannuksesta ja oma lomani sitten heinäkuussa. Seuraava ULS kontrollikin osuu loma-ajalle, mutta eipähän tarvitse kesken työpäivän lähteä vastaanotolle. Tällä viikolla oli etävastaanotto, jota varten viime viikolla käytiin labrassa. Kaikki mallillaan edelleen, ei huolta.  Pari kuukautta taas aikaa elää ennen kesän kontrollia.

Olen alkanut jo etääntymään sairaalamaailmasta, vaikka jossain sisimmässä elää tieto siitä, että kaikki on kovin pienestä kiinni. Koskaan ei tiedä huomisesta. Vaikka kuinka suunnittelisi ja varautuisi. Pelkkä ajatuskin osastojaksosta ahdistaa, vaikka Ennillä tuntuu olevan ihan positiiviset ajatukset sairaalasta. 

Talven kuulumisia

Kirjoitusrintamalla on ollut hiljaista. Istun koneella jo töiden takia niin paljon, ettei vapaa-ajalla koneen käynnistäminen ole aina ensimmäisenä mielessä. Elämä rullailee eikä mitään kovin mullistavaa kerrottavaa ole. Talveen on mahtunut lumen lisäksi paljon sairastelua, paljon töitä, lasten harrastuksia ja paljon Ennin mummipäiviä. Mummipäiviksi kutsutaan niitä päiviä, jotka ovat arkipäiviä, mutta jolloin Enni ei syystä tai toisesta ole päiväkodissa. Niitä päiviä on totisesti kertynyt, osittain siksi, että Enni on ollut flunssainen, osittain siksi, että päiväkodissa on ollut tarjolla koronaa monesta suunnasta, ja on haluttu pitää Enniä sieltä poissa pahimpien aaltojen yli. Onneksi on mummi ja vaari, en tiedä miten tämä arki voisin toimia ilman heitä.

Tänään oli pitkästä aikaa sairaalapäivä, suunniteltu sellainen. Munuaisensiirrosta tulee perjantaina kaksi vuotta ja kaikeksi helpotukseksi kontrolleissa kaikki oli niin hyvin kuin vaan olla voi. Joka kerta ihan peruslabrojakin jännittää, mutta näitä isompia kontrolleja jännittää kyllä vielä enemmän. Seuraava isompi päivä on vasta vuoden päästä, toivotaan että siihen saakka ja siitäkin eteenpäin tasainen vointi jatkuu. 

Enni oli taas superreipas. Kanyylin laittaminen on aina yhtä kurjaa, mutta onneksi yksi kanyyli tällä reissulla toimi koko päivän. Ennin mielestä ainut kurja asia päivässä olikin juuri tuo kanyyli, kaikki muu oli sen verran kivaa että varmasti saan tuon sinne helposti taas uudestaan. Kahden vuoden tauon jälkeen päästiin tänään myös leikkiosastolle, mikä varmasti omalta osaltaan vaikutti päivän onnistumiseen aika merkittävästi. Ihana paikka viettää aikaa labrojen ja muiden tutkimusten välissä. 

Tämän ahdistavan maailmantilanteen keskellä näitä onnistuneita päiviä tarvitaan. Enni on valmis maailmaan, mutta väkisin omassa mielessä pyörii ajatus siitä, että koko Ennin elämä on siirrytty kriisistä toiseen. Ensin Ennin diagnoosin aiheuttama kriisi meidän perhepiirissä, ja kun munuaisensiirtoon saakka viimein päästiin, alkoi kahden vuoden mittainen taistelu koronakriisin keskellä. Nyt kun koronakriisi alkaa tasaantua ja elämä sen puolesta normalisoitua, on ympröivä maailma mennyt sekaisin muulla tavoin Venäjän toimien vuoksi. Kaikki nämä kolme hyvin erilaista kriisiä ovat sellaisia, joita ei neljä vuotta sitten osannut ajatella, että voisi edes koskaan tapahtua. Ei kai ihme, jos välillä vähän ahdistaa?