Joulukuu on aina hirmu kiireinen. Aina. Tämäkään vuosi ei siis tee poikkeusta. On lasten kouluun liittyvää muistettavaa, juhlaa ja päättäjäistä. Kortteja, paketteja ja tontun touhuja. Nettitilauksia ja liian myöhään venyneitä iltoja. Viime joulukuusta en jotenkin muista mitään, enkä tule varmaan tästäkään muistamaan.
Olen laittanut joulua kotiin, koska niin teen aina. On ihanaa kun ei yölläkään ole pimeää vaan olohuoneen ikkunoista loistaa tähtien valo. Kyllä ne punaiset verhot ja valot ja tontut voi laittaa pesemättömiinkin ikkunoihin, huomaan. Vanhimman lapsen huoneeseen sain viriteltyä tähtivalot, jotka valaisevat huoneen niin, että tuo viimein taas suostuu nukkumaan omassa huoneessaan veljen huoneen sijaan.
Väsymys on musertava, mutta siitä huolimatta meillä on leivottu pipareita ja torttuja ja kuunneltu joululauluja ja juotu glögiä. Tonttu jättää viestejä ja herkkuja lapsille ja joulukortit lähtivät ajallaan postin kuljetettavaksi. Itse asiassa kerrankin jo päivällä, eikä juuri ennen postilaatikon tyhjennystä.
Itsellä on joulufiilis kovin kaukana, kun väsymys ja velvollisuudet painaa, mutta tärkeintä on, että lasten joulu on sellainen, kuin lasten joulun kuuluu. Tänä jouluna aattoon en voi isompien kohdalla vaikuttaa muuta kuin lahjahankinnoilla, he kun ovat aaton isällään. Enni taas ei vielä osaa kaivata mitään. Mutta isompienkin lasten joulun odotukseen voin vaikuttaa, ja veikkaan että pettymys olisi ollut suuri, jos tonttu ei olisikan muuttanut taloon, puoliväliin yläkerran portaita.
Tässä tilanteessa on myös todettava että ihanaa kun on nettikaupat, joista suurimman osan lahjoista saa helposti hankittua. Kun ei kauppoihin kovin paljoa ehdi eikä jaksa. Aikuisten lahjat saa tänä vuonna jäädä, lasten juhla on tärkein. Kaikkein suurin lahjatoive tässä talossa kuitenkin on se puhelu, joka saisi meidät hyppäämään autoon vaikka kesken jouluaterian ja suuntaamaan Helsinkiin. Se on myös varmasti maailmankaikkeuden ainoa syy, jonka vuoksi mielelläni viettäisin joulun sairaalassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti