Syksy

Muistan kun viime vuonna syksy tuli niiden kahden viikon aikana, jotka vietimme vanhalla lastenklinikalla pienenpienessä huoneessa, johon mahtui Ennin sänky ja pari hassua tuolia. Ikkunasta avautui maisema etupihalle ja Stenbäckinkadulle, jonka reunustoilla suuret vanhat puut vaihtoivat väriään. Yhtä värikkäänä vieressä kohosi Uusi Lastensairaala. Tuolloin mietittiin, ehdittäisiinkö me sinne vai siirrettäisiinkö Enni Jorviin ennen osaston muuttoa. Ehdittiinhän me, viikoiksi. Enni muutti K3 osaston mukan kahden viikon ikäisenä uuden sairaalan viidenteen kerrokseen Vuodeosasto Taikaan. Eipä aavistettu, miten monia viikkoja siinä ulkoapäin värikkäässä rakennuksessa tulisimme viettämään.

Muistan ne aurinkoiset ja värikkäät syksyiset päivät lokakuussa, kun saatiin ensimmäistä kertaa viedä Enni ulos. Sitä onnen tunnetta, kun pieni ja ihmeellinen vauva, pilvet poskillaan, oli pakattuna ensimmäistä kertaa omiin vaunuihin ja käveltiin rantaan herkkukahveille koko perheen voimin. Ja samalla jossain sisimmässä tuntui kuin olisi viety ulos jotain sairaalan omaa, jotain joka on meillä vain lainassa. Voiko se säilyä hengissä ilman monitoriseurantaa? Voiko se säilyä hengissä ihan vaan meidän kanssa. 

Niin monet päivät kuljin rannalla haistellen syksyä, pienen nukkuessa onnellista untaan. Kenenkään vastaantulijan aavistamatta, miten rajoitettua meidän liikkuminen on ja miten joku muu sanelee puitteet ja aikataulut kaikelle meidän tekemiselle. Kuitenkin kaikki sen pienen vaunuissa nukkuvan parhaaksi. Niin kiitollinen olen kaikesta mikä meidän eteen on tehty. 

Pitkä matka on kuljettu tähän syksyyn. Vuodenajat on vaihtuneet ja kiitäneet ohi, mutta Enni on kasvanut ja me olemme selvinneet. Tuntuu, että tämäkin syksy lipuu ohi sumussa, jonka seasta ei värejä oikein meinaa erottaa. 

Mutta varmaan vuoden päästä muistan samanlaisia välähdyksiä kuin nyt muistan viime syksystä. Kaiken väsymyksen keskeltä myös niitä onnen pilkahduksia. On hetkiä, kun niitä pilkahduksia ei meinaa millään löytää ja sitten on hetkiä, kun sydän pakahtuu onnesta ihan vaan kun katsoo tuota pientä ihmettä sisarustensa kanssa. Miten tärkeä osa tätä perhettä hän onkaan.