On taas vaikeuksia jaksaa. Tuntuu, että pyöritän tätä samaa pyörää aamusta iltaan, illasta aamuun. Päivästä ja viikosta toiseen. Joka ilta nukkumaan mennessä toivon, että saisin nukkua. Ja joka aamu herään tietämättä oikein että nukuinko sittenkään. Nukuinko tunnin vai kahden tunnin pätkiä vai sainkohan jopa kolmen tunnin putken jossain välissä. Syksyn harmaus meinaa saada yliotteen, enkä oikein tiedä miten taistelisin näillä voimilla vastaan.
Lasken päiviä ja öitä. Kahden viikon kuluttua saadaan Ennille hoitaja yöksi. Kahden viikon! Edellisestä kerrasta on kulunut jo kohta kolme viikkoa. Tai olihan välissä yksi yö, jolloin hoitaja joutui lähtemään keskellä yötä itse sairastuttuaan. Sitä ei siis lasketa. Yhtä uneton yö siitä itselleni muodostui, kun aamuyöllä kahdelta kömmin vierashuoneesta päästämään hoitajan kotiin.
Olen Ennin omaishoitaja. Saan kunnalta omaishoitajan hurjaa palkkaa. Sillä ei varsinaisesti ole pienuutensa takia väliä, mutta omaishoitajuuden kautta kunnan tulee järjestää minulle (eli meille) kolme Ennin hoidosta vapaata vuorokautta kuukaudessa. Sillä on väliä. Mutta, kuten arvata saattaa, ei vapaita ole kovinkaan helppo järjestää. Tällä hetkella tilanne on se, että kahdestatoista kertyneestä vuorokaudesta olen saanut käyttää puolet. Kunta ei ole syypää tähän, vaan hoitajatilanne. Kunta ostaa hoitopalvelua Munuais- ja maksaliitolta. Se on oikeastaan ainoa keino saada kotiin dialyysitaitoinen sairaanhoitaja, joka hallitsee koko paketin ja osaa toimia myös ongelmatilanteissa. On pelastus, että tällainen apu on olemassa, mutta sopivien hoitajien vähyyden ja hoitajien kiireiden vuoksi emme ole saaneet järjestettyä riittävästi hoitokertoja. On sääli, että hyvä systeemi ontuu näin. Ja että väsymme turhaan. Kolme nukuttua yötä kuukaudessa ei kuulosta paljolta sekään, mutta kolmekin yötä auttaa. Edes joskus kun saisi nukkua.
No, ei auta kun koittaa selvitä. Ottaa vastaan muu apu mitä saadaan ja mennä joissain asioissa rimaa hipoen. Jos pyykkivuoret kasaantuu, ne kasaantuu. Kunhan jokaiselle löytyy puhdasta vaatetta. Välillä on ihan okei syödä valmisruokaa, eikä haittaa, jos ikkunat on viimeksi pesty joskus pari vuotta sitten. Koitan levätä kun Enni on päikkäreillä, vaikka nukkumista en uskalla yrittää; päivällä nukkuminen sotkee koko päiväni ja herään kiukkuisena kuitenkin. Nytkin koitan lepäillä ja välillä pompin kuittaamaan dialyysikoneen hälytyksiä ja lisäämään puita takkaan.
Tällä viikolla koitan saada energiaa pienistä jutuista. Halloweenkoristeita voisi koittaa laittaa väsyneenäkin. Takkatuli lämmittää ja ulkona satelee harmaan keskelle pieniä valkoisia hiutaleita. Mies toi aamupäivällä kaupasta ratkaisun tämän päivän ruokapulmaan, yksi asia vähemmän mietittävänä. Keskiviikkona piipahdetaan Ennin kanssa töissä. Niin kaukaiselta tuntuvat omat varsinaiset työtkin nyt tässä tilanteessa, mutta siellä ne odottavat sitten joskus, kun tämä raskas aika on takana päin. Ja niin, Ennin aamupaino on jo muutamana aamuna ylittänyt listalle pääsyn alarajan eli 10 kiloa. Pian päästään ihan oikeasti ottamaan seuraava askel, eli odottamaan uutta toimivaa munuaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti