Odotettu askel kohti tuntematonta

Viimeiset viikot ovat olleet raskaita. Jotenkin erityisen raskaita. Niihin on mahtunut monenmonta unetonta yötä, turhautunutta kiukkua ja arjen rutiineita, joista on vaan pakko suoriutua. Ei voi pysäyttää koneistoa, ei voi vaan päättää olla tekemättä tänään. Ei vaan voi. Vaikka takana olisi millainen yö tahansa, on aamu aloitettava ja päivä rämmittävä iltaan saakka. Eikä iltakaan tuo helpotusta kun edessä on taas uusi huonosti nukuttu yö.

Viime viikko kului aivan sumussa, mutta vaikka univelka on vain lisääntynyt, jotenkin tämä viikko on ollut hieman toiveikkaampi. Viikko tosin alkoi vähän kyseenalaisesti, kun onnistuin Enniä koneesta irroittaessani tiputtamaan avoimen katetrin lakanaa vasten, jonka seurauksena meille tuli lähtö Helsinkiin ja katetrin väliletkun vaihtoon. Vaikka kuinka koittaa olla tarkkana, vahinkoja välillä sattuu. Ja veikkaan että väsyneenä vielä tavallista helpommin. Onni onnettomuudessa, letku oli kuitenkin klipsillä kiinni suljettuna, joten varsinaista riskiä vatsakalvolle pääsevistä pöpöistä ei ollut. Varmuuden vuoksi letku kuitenkin vaihdettiin puhtaaseen.

Käytiin Helsingissä siis maanantaina ylimääräisellä reissulla, ja tiistaille olikin jo ennalta suunniteltu käynti lääkärillä ja sydämen ultrassa. Maanantain reissulla hoidettiin labrakäynti sitten samalla valmiiksi tiistain lääkäriä varten.

Tiistain lääkärikäynti sujui hyvin, kaiken kaikkiaan Ennillä asiat ovat ihan mallillaan. Käynnin odotetuin ja toivotuin uutinen oli se, että vihdoin Ennin kanssa ollaan siinä tilanteessa, että pieni neiti on valmis listalle odottamaan uutta munuaista, joka tulee mahdollistamaan elämän ilman dialyysiä.

Vaikka miten sen on tiennyt ja vaikka miten sitä on odotettu, tieto listalle pääsystä tuntui silti suurelta juhlalta. Kaiken tämän väsymyksen ja itkujen keskellä on ihana tietää, että kaikki tulee vielä joku päivä muuttumaan ja muutos voi tapahtua koska vaan. Mikään ei arkisessa tekemisessä muutu nyt, väsymys ei mene minnekään eikä kukaan edelleenkään tee arjen asioita puolestamme, mutta tieto siitä, että muutos voi olla ihan kulman takana, auttaa ehkä selviytymään ja jaksamaan vielä eteenpäin.

Eilen keskiviikkona dialyysihoitaja soitti viimeisen vahvistuksen; kaikki kunnossa ja Enni on nyt virallisesti listalla. Nyt on pidettävä puhelin lähellä ja äänet päällä myös öisin, sillä jonain odottamattoma odotettuna hetkenä se puhelu sitten tulee, ehkä viikon,  ehkä kuukausien sisällä.