Koronaa, karanteenia ja kolmevuotias

Ei mennyt tietenkään ihan suunnitelmien mukaan töiden aloitus. Tai aloitus meni juu, kävin töissä ihan toimistolla asti ja sain etätöiden tekemistä varten koneiston kotiin. Saman päivän iltana puhelimeeni kuitenkin tupsahti viesti, jota en yhtään osannut odottaa. En osannut sitä odottaa, koska senhän piti olla vaan ihan tavallinen flunssa, sitä samaa mitä kaikilla muillakin. No, puhelimeeni tupsahti viesti, joka koski vitosluokkalaistani ja kertoi yksinkertaisen selkeästi, että hänen aamuinen koronatestinsä oli positiivinen. Voin sanoa, että jouduin lukemaan sen viestin muutamaan kertaan, ennen kuin sen sanoma iskeytyi tajuntaani. Korona. Se ihmeellinen virus, joka oli puolitoista vuotta jo ollut jossain, välillä lähempänä, välillä kauempana, vaaninut kaupassa ja kulmien takana, vaikuttanut meidän kaikkien jokapäiväiseen elämään. Se ihmeellinen, pelottava, kaiken pysäyttävä korona. Minun tyttärelläni. Hyvä jos edes muistin, että testissä oli taas käyty. Ties monennenko kerran. Rutiinijuttu, käydään kun nyt ohje on. 

Ja minkä jäätävän härdellin positiivinen tulos aiheuttikaan. Koulut, harrastukset, kaverit. Se soittelurumba ees taas. Isommat olivat edellisenä päivänä lähteneet jo isälleen, ja sieltä kautta testikin oli hoidettu. Ja isälleen sitten jäivät, sillä suositus on, ettei kotia vaihdeta, vaan pysytään siellä missä ollaan. Ja tietenkin myös Ennin takia on parempi, että eivät nyt tulleet kotiin. Toki mekin täällä olimme jo ehtineet altistua, kun altistuminen alkaa kaksi vuorokautta ennen oireita. 

No, meiltä tietenkin peruuntui heti töiden aloitusta seuraavalle päivälle suunniteltu Ennin hammastoimenpide nukutuksessa. Kolmasluokkalainen jäi kotiopetukseen karanteenin takia, samoin kuin koko luokkahuoneellinen viidesluokkalaisia, jotka olivat koulussa altistuneet. Lisäksi yksi harrastusryhmä asetettiin karanteeniin. Ja Enni tietenkin, mistä johtuen myös töiden kanssa tuli vähän sumplaamista, kun onkin yksi päiväkotilainen täällä kotosalla kokonaisen viikon. Onneksi mies pystyi olemaan nyt Ennin kanssa alkuviikon, itse olen sitten loppuviikon. Mutta pääsin edes pariksi päiväksi palauttelemaan töitä mieleeni.

Toistaiseksi kaikki muut ovat välttyneet taudilta, enkä ole saanut tietooni ketään koulussa tai muualla altistunutta, joka olisi sairastunut. Toki matkaa karanteenien loppumiseen on vielä, joten kaikki on edelleen mahdollista. Myös meidän sairastunut neiti alkaa olemaan jo parempi, melko perusflunssana hänen kohdallaan on tauti tähän mennessä ilmentynyt ja toivotaan, että sellaisena pysyykin. Miehen kanssa ei olla karanteenissa, koska meillä molemmilla on jo kaksi koronarokotetta saatuna. 

Mutta näin se vaan luikerteli tähän perheeseen, korona. Ei mitään tietoa mistä, mutta vaihtoehdot rajautuvat kouluun ja harrastuksiin. Jos näin helpolla päästään, hyvä niin. Vielä ei ihan uskalla huokaista. 

Koronasta huolimatta Enni täytti tänään kolme vuotta. Hassu ajatella, että puolet siitä kolmesta vuodesta tuo korona on ollut vaikuttamassa kaikkeen tekemiseen ja kaiken tekemisen suunnitteluun. Kaiken ylle on laskeutunut vahvasti sana "jos". Jos ollaan terveitä, jos ei olla kipeenä, jos ei olla karanteenissa, jos ei tule korona. Jos. Jännästi se on opettanut koko maailman elämään epävarmuudessa. Ne puolitoista vuotta ennen koronaa me elettiin samanlaisessa epävarmuudessa muista syistä.