Odotusta ja valmistelua

Aamulla on aina kiire. Vaikka koitan pitää kiireen aisoissa, keskittyä siihen että isommat lapset saavat tavalliset aamurutiininsa ilman Ennin sairauden läsnäoloa, mielessäni kiirehdin koko ajan sairaalaan. Sitten on nämä arkiaamut, kun isommat eivät ole kotona. On pakottava tarve päästä Ennin luo heti seitsemäksi. En osaa muutakaan.

Miten paljon odotankaan että saadaan Enni kotiin. Että voin aamulla herätä ja Enni on siinä. Että ei koko ajan ole tunne että olen väärässä paikassa.

Tänäkin aamuna kiirehdin Helsinkiin ja pari minuuttia yli setsemän kävelin osaston ovista sisään. Enni jatkoi uniaan vielä kahdeksaan. Istuin ja odotin. Labrakin tuli onneksi myöhään, vasta kahdeksan jälkeen, joten Enni sai herätä ihan rauhassa.

Tämä päivä menee edelleen osastolla, Ennin maha on edelleen sekaisin. Neljäs päivä. Ehkä jo huomenna kotiin päiväksi? Kotipäivät ennen dialyysin alkua käyvät joka tapauksessa vähiin. Pieni jännitys on jo hiipinyt mukaan ajatuksiin.

Eilen sain käteeni listan tarvikkeista, joita kotiin Ennin mukana tarvitaan. Osa sadaan Lastensairaalasta, osa Jorvista ja osa oman terveysaseman kautta. Ja osa apteekista tietysti. Joitain asioita hankitaan myös itse.

Makuuhuoneeseen on jo hankittu tarvikkeille kaappi ja laatikostot. Tänään käydään tekemässä pienempiä hankintoja illalla, kun ensin ollaan tavattu dialyysihoitaja ja sosiaalityöntekijä meillä kotona. Enni joutuu jäämään osastolle. Onneksi mummi ja vaari tulevat taas iltapäivällä Ennin seuraksi. Enniä itseään ei tunnu harmittavan osastolle jumittuminen, onneksi. Luultavasti meitä aikuisia tämä enemmän kuormittaa.