Tehon kautta Taikaan

Eiliset pitkät tunnit venyivät ja venyivät. Taika-osaston hoitajan kautta saatiin tietää, että kivun takia Enniä pidettiin heräämössä pitempään. Jälkikäteen kuulin, että pientä oli välillä jouduttu nukuttamaan uudelleen.

Iltakymmenen aikaan päätettiin miehen kanssa lähteä kotiin odottamaan tietoa voinnista ja jatkosta, sovittiin että hoitaja soittaa kun kuulee Ennistä. Ajattelin tehdä ratkaisun Ennin voinnin mukaan, että jäänkö kotiin nukkumaan vai tulenko takaisin. Jos Enni nukkuisi rauhassa tutussa huoneessaan, voisin itsekin nukkua kotona ja tulla heti aamulla. Jos taas olisi itkuinen, palaisin takaisin Helsinkiin.

No, ei päästy edes Helsingistä ulos kun heräämöstä soitettiin. Enni siirrettäisiin teholle. Taikaan ei voitaisi vieläkään kivun takia siirtää ja teholla olisi parhaat lääkitykset tarjolla kivunhallintaan.

Mietin käännynkö heti takaisin, mutta päätin kuitenkin heräämön hoitajan kanssa juteltuani ajaa kotiin, käydä suihkussa ja pakata kamoja ja soittaa teholle kun Enni olisi siirtynyt sinne. Joka tapauksessa teholle pääsisi vasta kun olisivat siellä saaneet Ennin tiedot käytyä läpi, joten parempi kotona vähän kasailla kamoja ja itseä kuin kävellä ympyrää tehon odotustilassa.

Yhdentoista pintaan soitin. Enni oli siirtynyt teholle ja oli itkuinen. Ei mitään puhettakaan että olisin voinut jäädä kotiin. Mies jäi etsimään unta, aamulla oli edessään taas työpäivä. Itse hyppäsin autoon ja olin ennen puolta yötä Helsingissä. Neloskerroksen hisseillä odotin pitkät minuutit, että minut haettaisiin Ennin luo.

Lopulta olin perillä. Hysteerinen Enni makasi sängyssään ja hoitaja koitti saada pientä rauhoittumaan. Kipulääkitykset oli tapissaan, joten kivusta ei niinkään enää ollut kyse. Enemmänkin sekavuudesta, jota kuulemma Ennillä käytetyt nukutuslääkkeet voivat aiheuttaa. Aivan kuin Enni olisi ollut jossain toisessa ulottuvuudessa ja käynyt taistelua tuntematonta vastaan.

Kahteen asti istuin Ennin vieressä, välillä otin syliin kaikkine piuhoinensa, välillä hoitajan kanssa yhdessä rauhoteltiin. Koko ajan paijaten ja tuttia vaihdellen, koittaen juttelemalla rauhoittaa. Sykkeet kohosivat reilusti 200 päälle. Rauhottava lääke oli aloitettu kun tulin, mutta jostain syystä se ei toiminut.

Lopulta alkoi viimein uni voittaa ja sykkeet laskivat ekan kerran alle 160. Ennin nukahdettua uskalsin itsekin poistua huoneesta.

Kahden jälkeen petasin itselleni sängyn vanhempien olohuoneen lepopaikkaan ja kai pari tuntia sain torkuttua. Hoitajan kanssa sovittiin, että soittavat jos Enni herää tai on itkuinen eikä rauhoitu.

Aamulla puoli seitsemän aikaan olin taas Ennin luona, kun heräsin ja soitin tilannepäivityksen ja kuulin, että keuhkokuvaa juuri ottivat ja siihen Enni oli herännyt. Onneksi oli jo saanut nukuttua nukutusaineet pois päästään ja pientä ininää lukuun ottamatta vaikutti jo paljon paremmalta.

Aamupäivä kului vielä teholla. Enni torkahteli ja lääkityksiä purettiin. Lyhytkestoisesti vielä jouduttiin Enni nukuttamaan että saatiin uusittua cvk:ta vielä vähän paikattua, siitä kun oli jäänyt turvahakaset puuttumaan. Sen jälkeen Enni sai viimein yli vuorokauden tauon jälkeen maitoakin. Mies tuli sairaalaan myös kymmenen jälkeen ja yhdentoista maissa siirryttiin vihdoin Taikaan, takasin tuttuun huoneeseen.

Muutama hymykin on jo saatu, vaikka selkeästi vähän on kipeänä pieni. Onneksi kipulääkkeilöä saadaan pahin kipu katoamaan.

Aika näyttää kaikkien tehtyjen toimenpiteiden tuloksen, nyt vaan keskitytään siihen että Enni saadaan taas omaksi iloiseksi itsekseen ja kurjat kokemukset painuvat taka-alalle. Me koitamme sopeutua uusiin kiinteisiin lisävarusteisiin vauvassamme, sillä uuden cvk:n lisäksi Ennin vatsasta lähtee nyt dialyysikatetrin letku.