Vielä pari tuskaista päivää

Ennin yö vatsan operoinnin jälkeen sujui olosuhteisiin nähden hyvin. Vähän katkonaisesti, mutta se nyt ei sinällään ole mitenkään poikkeuksellista. Aamun labroille herättiin, mutta jatkettiin molemmat unta vielä niiden jälkeen. Heräsin puoli kymmenen aikaan, kun hoitaja valmisteli Ennin sänkyä ultrareissulle. Väsytti ja edelleen olo oli vähän ehkä järkyttynyt ja ahdistunut edellisen päivän tapahtumista. Kun hoitaja tarjoutui lähtemään Ennin kanssa kaksin ultraan, tartuin tilaisuuteen ja jäin heräilemään ja laittamaan aamupalaa. Enni lähti reissuun nukkuvana.

En ehtinyt aamupalaa syödä, kun jo palasivat. Hyvin oli mennyt, Enni herännyt vasta perillä ja pari kertaa ihmetellyt että äiti, mutta sitten keskittynyt hoitajan kanssa kirjaan ja tutkimus sujunut siinä sivussa. Omassa huoneessa kuitenkin alkoi levoton itkeskely, lienee kipeänä pieni. Sai morfiinia, joka jälleen rauhoitti ja sain Ennin unten maille. Alun säpsähtelyn jälkeen uni oli ihmeen rauhallista, ja jatkui ja jatkui vaan. 

Kun Enni lopulta iltapäivällä heräsi, alkoi levoton itkeskely jälleen. Tuntui, että joku ahdisti, ja Ennin vatsakin tuntui pinkeämmältä. Oli myös pientä lämpöä. Pyynnöstäni lääkäri onneksi tuli käymään, vaikka ensin meinasivat että odotetaan illan labrat. Ennin nähtyään lääkäri päätti aikaistaa kuudeksi määrätyt labrat neljään ja tilattiin vielä uusi ultratutkimus samalle illalle. Oireet alkoivat kovasti muistuttaa jo albumiinivaiheessa tutuksi tulleen verenmyrkytystilan oireita. Ahdistus kasvoi. Olihan leikkaushaava ammottanut avoimena tunteja, vaikka se lapulla peitettiinkin.

Tukalan olon jatkuessa ja labratulosten tullessa aloitettiin laajakirjoisempi antibioottihoito. Crp oli noussut aamusta, mikä viittasi joko alkavaan infektioon tai nesteen kertymiseen. Ultrassa ei kuitenkaan siinä vaiheessa isompia nesteitä näkynyt. Veriviljelyä ei saatu otettua, sillä osaston lääkäri ei lähtenyt yrittämään uuden kanyylin laittoa, kun ainuttakaan hyvää suonta ei löytynyt. Anestesialääkäri puolestaan tuli vasta puoli yhdeksältä, ja kahden yrityksen jälkeen totesi luovuttavansa. Joka tapauksessa antibiootti oli aloitettu siinä vaiheessa useampi tunti aiemmin, ja todennäköisesti se jo puri elimistössä mahdollisesti kasvavaan bakteeriin.

Anestesialääkärin lähdettyä oli vielä annettava Klexane, jonka jälkeen onneksi päästiin rauhoittumaan yöhön. Yöstä tuli vaihtelevan huono, osittain nukuttiin, osittain ei.

Tämän päivän aamu alkoi lupaavasti, kun heräsin labran tullessa huoneeseen. Enni nukkui sikeästi siinä hetkessä, ja ihme ja kumma sormenpäänäytteet saatiin otettua nukkuessa, vaikka kaksi kertaa pistettiin. Herättyään Enniä odotti laastari sormessa ja tarrat vieressä. Tosin ei ollut tarroista tänä aamuna apua, vaan levoton ja tuskainen itku alkoi lähes heti herättyä. Ja itkuhan siinä tuli itselläkin, kun koitin pientä rauhottaa, eikä mikään tahtonut auttaa. Vatsa oli taas pinkeämpi ja olo selvästi tukala.

Onneksi hoitajat auttoivat, huomasivat varmaan äidin ahdistuksen. Pääsin hakemaan aamupalaa ja kokosin itseni. Enni sai taas morfiinia, joka pian alkoi helpottaa. Punnituksen jälkeen Enni pääsi köllöttelemään sängylleni, kun hoitajat vaihtoivat lakanoita. Ja sai sitten jäädäkin siihen. Luulen, että sekin auttoi kurjaan oloon kun sai äidin kanssa köllötellä. Lääkäri määräsi vatsan taas ultrattavaksi ja keuhkot kuvattavaksi. Kun koitin laittaa Ennille vettä, tuo heti oksensi. Aivan kuin olisi jo maha täynnä. Sen jälkeen päätettiinkin varmuuden vuoksi laittaa Enni paastolle. Jos tulisi taas passitus saliin.

Ja tulihan se. Ultrassa näkyi tällä kertaa laaja nestealue juuri leikkaushaavan kohdalla. Dreeni, joka Ennillä oli, ei ollut siinä kohdassa, mihin neste kertyi, ja siksi dreenin kautta ei juuri mitään ulos tullutkaan. Keuhkoissa ei ollut mitään. Ultra- ja röntgenreissun jälkeen palasimme huoneeseen ja Enni nukkui koko iltapäivän ja itsekin vähän torkahdin.

Viideltä päästiin saliin. Jälleen kerran istuin vieressä kunnes nukahti. Nukutuksen aikana asennettiin uusi dreeni kohtaan, johon neste nyt kertyi ja laitettiin Ennille uusi, vähän toimivampi kanyyli nesteytystä ja antibiootteja varten. Odotin osastolla, ja noin tunnin kuluttua pääsin Ennin luo heräämäön. Vähän siellä vielä torkkui, mutta pian virkosi ja päästiin osastolle.

Iltaan mahtui vielä labraa ja Klexane, vähän oksennuksen ja kakan siivoamista ja sellaista pientä, mutta selkeästi olo alkoi olla vähän parempi. Toivottavasti suunta on nyt hyvä. Ainakin on nukkunut melko rauhallisesti nyt illan, joten ehkä olemme tässä taistelussa nyt voiton puolella. Huomenna pääsen ehkä käymään kotona ja näkemään isommat lapset,  ekaa kertaa kahteen viikkoon. Kunhan Ennin vointi on aamulla hyvä ja uskallan jättää omalle tutulle hoitajalleen. Miehellä on vähän flunssaa, mutta hän pääsi eilen testeihin ja se ei ole koronaa, joten uskalletaan huomenna nähdä, vaikka ei nyt ehkä ihan kovin läheltä.