Vuoristorataa

Ei päästä taaskaan helpolla. Päästäänkö koskaan?

Ajan aamulla Jorviin, ennen puolta kahdeksaa olen perillä. Ajattelen, ettei ihan seitsemältä tarvitse olla, kun aamun verinäytteetkin sovittiin otettavaksi cvk:sta niin ei tarvitse olla labrojen takia lohduttamassa. Isommat lapset ovat isällään. Mummin ja vaarin on tarkoitus tulla iltapäivällä Ennin kaveriksi, päästämään minut aikaisin kotiin.

Toivon siis parempaa päivää, illalla Ennin paino oli jo laskusuunnassa ja hymykin näyttäytyi useamman kerran.

Toiveitani ei kukaan kuitenkaan kuule. Yöhoitaja on vielä paikalla ja tulee kanssani huoneeseen. Enni on hereillä. Yön aikana on ehtinyt tapahtua. Ennin sykkeet on lasketelleet todella alas, niin alas että hoitaja puhui jo miettineensä, että tuleeko lähtö Helsinkiin. Yöllä on otettu labroja molemmista kantapäistä. On otettu keuhkokuvaa ja ekg:ta. Sen lisäksi perusnesteen letku on jumissa cvk:ssa. Ja Ennin maha on edelleen mielettömän pinkeä pallo.

Labra tulee taas aamulla ja pitäisi saada liuta verikokeita cvk:sta. Letku saadaan taisteltua irti, mutta cvk ei anna verta. Lopulta se on tukossa. Taas. Ei liikettä kumpaankaan suuntaan. Labrat joudutaan ottamaan taas kantapäästä. Monta putkea verta jo ennestään rei'itetyistä kantapäistä. Pidän huutavaa lasta sylissä ja mietin, kun voisin jotenkin sanoa sille että tää kaikki tehdään sun parhaaksi. Ja että älä pelkää. Kotona vietetyt hetket tuntuvat aika kaukaisilta.

Lopulta kaikki näytteet on otettu. Puolet hyytyy. Labrahoitaja ei halua enää kiusata Enniä, vaan käy puhumassa lääkärille. Onneksi ei tarvitse enempää pistää.

Seuraavaksi lääkäri aloittaa cvk:n liuottamisen. Aine vaikuttaa puoli tuntia, mutta cvk ei aukea. Toinen puolituntinen käyntiin ja peukut pystyyn että aukeaa. Aineen vaikuttaessa koitan saada levottoman Ennin nukkumaan, mutta ei onnistu. Olen tässä vaiheessa ollut osastolla yli kolme tuntia, eikä pieni ole hetkeäkään nukkunut.  Hoitaja tulee huoneeseen että pääsen piipahtamaan syömässä. Juuri kun olen hotkaissut ruoan, tulee tieto että päästään sydämen ultraan jo nyt, alunperin piti mennä myöhemmin.

Ultrassa onneksemme ei muutosta sydämen toiminnassa. Ennin sydäntä on seurattu säännöllisesti, sillä vasen kammio on laajentunut. Sydän kuitenkin toimii hyvin ja on kestänyt myös ylimääräisen nesteen tuomat lisärasitukset. Kardiologi on ihan tyytyväinen.

Palaamme siis osastolle, jossa osaston oma lääkäri jatkaa cvk:n avausta. Ensin näyttää huonolta mutta jes, lopulta se aukeaa ja antaa verta. Yksi taakka tipahtaa harteilta; vältytään väliaikaiselta kanyylilta eli pistämiseltä ja mahdolliselta cvk:n vaihdolta eli nukutukselta.

Iltapäivällä saan Ennin nukkumaan vihdoin. Katetri antaa taas verta, ja yhdet näytteet otetaan tytön nukkuessa. Rauhallisessa unessa synkeet painuu taas alas. Lääkäri ilmestyy paikalle ja keventää mieltä. Ei ehkä tarvitse olla huolissaan. Ennin sykkeet pysyvät kuitenkin sellaisella tasolla, että sen katsotaan vielä olevan ok. Ei ehkä Ennille tyypillistä, mutta vauvoille yleisesti. Ehkä Enni vaan on viime yönä nukkunut poikkeuksellisen hyvin ja ollut syvemmässä unessa?

Eli ehkä voimme taas keskittyä painoon ja pinkeään mahaan.

Ihme ja kumma pääsen lähtemään kohti kotia ennen neljää. Päiväkodin ja kaupan kautta. Enni jää mummin ja vaarin kanssa huoneeseen. Väsyttää niin.

Ilta on täynnä kotihommia, pyykkejä, puhtaita lakanoita, tiskejä, lasten kiukkua ja omaa väsymystä. Mies lämmittää pihasaunan ja päästään lauteille. Siellä hetkeksi irtautuu, vaikka vaikeaa se on. Väsymys vie terän kaikelta. Huomenna taas uusi päivä. Mitähän se tuo mukanaan?