Ollaan taas Helsingissä. Huoneessa 22 joka on tuttu jo syksyltä. Täällä istuin viikkoja pikkuruisen Ennin kanssa silloin, kun Uusi Lastensairaala avattiin ja kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Omasta mielestäni tämä on paras huone tässä, sillä hoitaja-asema on aivan huoneen edessä ja asemalta näkee Ennin sänkyyn, kun kaihtimet ovat avoinna. Tuntuu, että Enni ei ole ihan niin yksin.
Osastolla on tällä hetkellä myös rauhallinen tilanne, vain kaksi lasta hoidettavana. Ehkä voin luottavaisemmalla mielellä jättää Ennin tänne tänään. Ennille on laitettu oma hoitaja jolla on lisäksi opiskelija auttamassa.
Syy, miksi ollaan taas täällä, on Ennin maha. Muutamassa päivässä Enni on kerännyt nestettä ihan reippaasti, paino huitelee nyt jossakin 6,9 kg kieppeillä kun vielä alkuviikosta lukema oli 6,2 kg. No, miksi näin? Jostain syystä Enni päätettiin siirtää viikolla yhteen pitkään albumiini-infuusioon vuorokaudessa, eli albumiinit tiputettiin taas yhteen pötköön kahdeksan tunnin aikana öisin. En tiedä miksen itsekään herännyt protestoimaan tätä vastaan, vaikka kokemus on näyttänyt, että aina kun näin tehdään, Enni alkaa jonkun ajan kuluttua turvota. Nyt turpoaminen tapahtui ennätysnopeasti.
Juuri kun taas alkoi saada kiinni normaaliarjesta ja päästä yli edellisten sairaalaviikkojen aiheuttamasta väsymystilasta. No, eilen päästiin hetkeksi miehen kanssa kirpparille ja kauppaan kun Famu tuli Ennin seuraksi meille ja isommat olivat isällään. Olihan siinäkin sitä normaalia elämää jo.
Mutta ei se mitään. Onhan tässä totuttu siihen, että kaikki suunnitelmat voi hetkessä romahtaa. Tänään oli tarkoitus laittaa vähän parempaa ruokaa ja syödä isovanhempien ja kummien kanssa.
Onneksi Enniä itseään ei maha niin paljoa tunnu häiritsevän. Se helpottaa omaakin oloa. Nälkä on ainoa mikä vähän harmittaa, mutta tänään senkin kanssa on vähän paremmin onnistuttu elämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti